Tie Grimmagstoneen on vanhempi kuin valtakunta itse. Yli 2000 vuotta sitten, imperiumin perustusaikoina, ensimmäisen piirin loitsija haudattiin syvään onkaloon, joka on nykyään pyhiinvaelluskohde.

Uskonisä Agathonin itsensä kerrotaan siunanneen loitsijan sielun. Sanotaan, että Grimmagstonen tien kulkijat näkevät näkyjä kohtalostaan.

Alussa hyvinkin idyllinen tie vie läpi nukkuvan kylän, jossa turpeenleikkaajat ja kalastajat tiukasti pitävät kiinni perinteistään eivätkä huolehdi tulevaisuudesta, vaikka syytä olisi.

Suota, josta kyläläiset elantonsa hankkivat, ovat jo jonkin aikaa asuttaneet erikoiset olennot. Pyhiinvaeltajatkaan eivät enää uskaltaudu kylän pohjoispuolella jatkuvalle vaellusreitille.

Vuonna 550 Heredur, suurruhtinas ja sotajohtaja, päätti rakentaa linnakkeen tälle mäelle. Hän katkaisi välinsä kuolevaan imperiumiin ja antoi kruunata itsensä Durian kuninkaaksi.

Tänään, vuonna 1190, Kingshillin korkeiden kaupunginmuurien takana pelätään, että rauhan aika on ohi.

Samalla kun otteensa menettänyt kuningas Harold järjestelee kisoja areenalla, unohtunut kultti nostaa päätään. Pelko kasvaa kansalaisten joukossa.

Satamakaupunki Shorfolk sijaitsee Durian pienen saarivaltakunnan itärannikolla. Ylpeänä kaupan keskuksena ja maailman porttina sillä on aina ollut suuri taloudellinen ja myös sotilaallinen merkitys.

Nyt Shorfolk on liekeissä. Lohikäärmeoliot matelevat hiiltyneissä raunioissa, villit vainolaiset vartioivat palavan rannikon kaikkia pakoteitä. Kaikki asukkaat, jotka onnistuivat pelastautumaan, pakenivat länteen ja päätyivät peikkorotkon kuolettavaan ansaan. Itse peruskallio on herännyt henkiin erimahdin voimasta ja päästänyt sisuksistaan olioita, jotka kauan aikaa sitten antoivat rotkolle nimensä.

Mutta jäljelle on jäänyt vielä muutama rohkea. He vastustavat vihollista viimeiseen hengenvetoon vuoristosotaleiristään käsin. He kutsuvat sankareita lähtemään heidän tielleen ja auttamaan vihollisen kukistamisessa.

Groveryn pikkukaupunki oli tunnettu koko Duriassa korkealaatuisesta metallista ja metallin työstämisestä. Ympärille levittäytyvällä maaseudulla uuraat asukkaat elivät läheisen vuoriston varjossa rauhanomaista elämäänsä.

Mutta sitten Nefertari-lahko otti haltuunsa aution luostarin ja alkoi käyttää valtaa alueella kavalalla tavalla. Nyt asukkaat ovat jumalattaren pauloissa, palvovat pimeässä hohtavia, epätodelliseen sumuun pystytettyjä patsaita. Epäkuolleet vartijat partioivat aavekaupungissa, jota valaisevat uhkaavasti välkehtivät salamavalot. Jättimäiset maagiset ketjut viistävät orjuutettua maata, pellot ovat näivettyneet, talot ränsistyneet.

Ainoastaan pienen kyläkappelin kellarissa, Werianin pyhäkössä kajastaa toivon valo, samalla kun Nefertarin ylipappi Larissa punoo vanhassa luostarissa kammottavia suunnitelmia valtansa laajentamiseksi.

Durian itäisimmällä vuorella Teganswallin linnake valvoo Shorfolkin rannikkoaluetta kuin muistomerkki. Jo Heredurin aikaan sitä vartioitiin liian heppoisesti. Lohikäärmeritarit vetäytyivät porttitaloon ja vaelsivat vain kerran vuodessa vaivalloisen reitin uusiakseen valansa.

Lohikäärmeritarit olivat unohtaneet, mitä ritarikunta oli siellä vuosisatoja vartioinut - erimaailman porttia. Mutta nyt, kun Nefertari-lahko on ottanut linnakkeen haltuunsa ja päästänyt vanhan vihollisen irti, muistavat kaikki, miksi Tegan aikoinaan linnakkeen rakensi.

On nyt sankareiden tehtävä tehdä loppu etovista eksperimenteistä Teganin pyhäkössä, laskeutua alas ikiaikaiselle tielle lohikäärmeen pesän läpi, määränpäänään piilopyhäkkö. Teganin valahallissa, paikassa maailmojen välissä, heidän tulee haastaa suurin uhka, jota Duria on koskaan nähnyt.

Matka Kingshilliä ympäröiville maille vie kulkijan paikkoihin, joiden tarina on unohtunut historian varjoihin. Kuka varjoihin uskaltautuu saattaa kokea paljon.

Wildherzin luolastot kertovat ihmiskulttuurin alkuajoista ja unohdetuista jumalista. Myös Hagastoven onkalosta voi löytää vanhojen palvontamenojen jäänteitä. Imperiumin aikana sinne pakeni taian harjoittajia, jotka kieltäytyvät noudattamasta loitsijoiden tiukkaa ohjenuoraa.

Menneisyyden sodat kasvavat jo ruohoa ja todisteet ovat raunioina. Aikoinaan kova eloonjäämistaistelu Swerdfieldin nummilla Kingshillin lähellä on hautautunut viljelyspeltojen alle.

Pimeän meren tuolla puolen, monista lauluista tutulla Pauhurannikolla on on Jarlshofnin kylä. Pohjanmaissa se tunnetaan nimellä Torstrond. Durian rannikkokaupungeissa pelättiin pitkään siellä asuvien parrakkaiden sotureiden lohikäärmeveneiden hyökkäystä, kunnes kuningas Harold teki nuorena miehenä Pohjanmaiden jaarlin kanssa ikuisen rauhan sopimuksen.

Tästä rauhasta ei kuitenkaan juuri enää näy merkkejä myrskyn muovaamassa rannikkokylässä. Torstrond, aikaisemmin metsästäjien, parkitsijoiden ja kalastajien kotipaikka, on nyt verinen taistelukenttä. Förgessä, sepän kylässä, Nefertarin vallanhimoiset lahkolaiset levittävät kauhua - aivan kuten Duriassakin - urheiden sotilaiden sydämiin tai ovat jopa vieneet ne itselleen.

Etelätuulen merellä, Grabilturin salmen takana sijaitsevat Helioksen unohdetut saaret. Ellodinosin sanotaan olevan niistä kaunein. Se on kristallinkirkkaiden vesien ympäröimä ja vain kivenheiton päässä villiintyneestä Mystrasin tulivuorisaaresta. On löydetty vihiä siitä, että Mystras oli jonkin aikaa vierasperäisten atlantidien kotipaikka, korkeakulttuurin, joka upposi meren pohjaan yli kolmetuhatta vuotta sitten.

Vasta paljon myöhemmin vapaudenkaipuiset Helioksen ihmiset asuttivat saaren ja rakensivat kyliä raunioille, jotka jo kukistettu imperiumi oli jättänyt jälkeensä etsiessään Atlantiksen myyttiä vuosisatoja ennen meitä.

Jo vuosituhansien ajan Atlantiksen ammoinen loisto makaa merenpohjassa uponneena. Se on hämärtynyt myytiksi. Moni on etsinyt tarunomaista saarta, mutta kukaan ei ole sitä tähän päivään mennessä löytänyt. Rohkeat sankarit seurasivat erään retkikunnan neuvoa ja lähtivät seuraamaan vanhaa polkua, tietä Ashrayaan.

Ashraya oli atlantidien pakopaikka heidän kotimaansa vajottua mereen, toivonpilke syvyydessä. Se, jota pidetään Gorgonportin läpikulkemisen arvoisena, löytää sieltä viimeiset atlantidit ja heidän luotaan tiedon tiestä, joka vie Atlantiksen vanhaan satamaan, joka on enää laivojen hautausmaa ja alhaisten kansojen zorhummereiden ja konnakaisten koti.

Kukaan ei ole miesmuistiin uskaltautunut Varjomerelle, sillä sen sanotaan sijaitsevan maailmojen laidalla. Varjomerellä on myös Vesihautana tunnettu paikka, jota hallitsee jokin armoton mahti. Se näyttäisi johdattavan jokaisen näille vesille eksyneen laivan uppoamaan pimeisiin syvänteisiin tai murskautumaan rantakarikoita vasten.

Nyt Vesihauta on herättänyt Ammon Maailmojenkiertäjän huomion, sillä hän vaistoaa jonkin muuttuneen sen välimaailmassa. Joku yrittää tunkea erimaailmasta tälle puolelle, eikä se ole kukaan muu kuin itse kuolemanjumala Mortis.